Vaikka mutsi on puolikuolleena flunssan kourissa ei ole aikaa sairastella. Ne joilla töitä on, töitä tehköön! Eilen mutsi ajoi työpaikkatapaamisesta jostain hornankuusesta kotia kohti ja kuuntelee radio rockia. Siellä on meneillään johanna tukiaisen haastattelu, jossa typy kertoo elämästään ; miljardimiehistä, mahdollisista playboy kuvauksista, Hefner mansion bileistä, kaalikeittodieetistä, kanerva kohusta ja uskoon tulostaan. Tänä päivänä mutsi sitten katsoo dokkaria, jossa teini kantaa punaista coca-cola logoin koristeltua jääkaappia pitkin vuoristoteitä Nepalissa ja harmittelee sitä, että kantajana ansaitut rahat eivät riitä kunnolla opiskelupaikkaan. Poika haluaisi lääkäriksi ja perustaa kyläänsä sairaalan. Mutta toisaalta, isä kaipaa kenkiä ja t-paitaa.  Mutsi pohtii: miten elämä voi olla niin eriarvoista.

Ja tapahtuu se lähelläkin. Hyvä ystävä soittaa tänään ja kertoo saaneensa kenkää. Kahden viikon varoitusaika. Nyt tuo ystävä vain halusi soittaa, että mutsi pitäisi mielessään ja ehkä vinkkaisi, jos jotain duunia olisi jossain tiedossa. Tuon tyypit mutsi palkkaisi mielellään, vain jos olisi jotain, mutta kun ei ole. Pelko duunin menettämisestä on koko ajan itselläkin läsnä: eilen kutsuttiin koko osasto tiedoitustilaisuuteen, ja mutsi oli jo varma, että nyt sitä sitten lähdetään (ja samaa pelkäsi moni muukin). Mutta kengänkuvaa ei vielä tullut persuksiin. Organisaatiomuutos vain lähti käyntiin, sadannentuhannenkerran.

Nykyään kun ei voi mistään olla varma. Asuntolaina painaa päällä ja syvällä sisällä on vain toive, ettei työt loppuisi ainakaa lähivuosina. Muuten menee asunto alta. Noh, sitten muutetaan hornankuuseen, ja koirat saavat nauttia isommasta reviiristä.

Mutta nyt mutsi vain syö karkkia, ja keskittyy perjantai-illan viettoon.