Mutsilla on muutamia heikkouksia. Kaikillahan meillä on- mutta heikkoudet tuntuvat erityisesti kärjistyneen mutsin ympärille. Mutsi on ensinnäkin syöppö. Paneudutaan siihen tänään. Mutsi on karkki (lumileijonakarkit), keksit, pulla, suklaa, shipsi, jätski (x3) addiksi. Addiktio siis pyörii sokerin ympärillä. Jos sitä ei saa, mutsi tulee vihaiseksi ja kärttyiseksi kuin perseeseen ammuttu karhu. Mutsilla on tapana syödä koko kämpän karkit, pullat, keksit, jädet ym. loppuun yhdellä kerralla, muuten kun ne häiritsevät ajatuksissa. Näkemys että joku keksipaketti odottelisi sivistyneesti kaapin hyllyllä sitä, että mutsi kävisi kerran päivässä nappaamassa siitä yhden, on jotakuinkin oudon vääntynyt. Ei. Mutsi ottaa keksipaketin käsiinsä ja syö yhden, sitten toisen, sitten kolmannen, sitten neljännen. Sitten mutsi ajattelee, että hitto kun olen läski, ja päättää syödä vielä viidennen lohdutukseksi. Lohdutus tietenkin auttaa ja mutsi päättää, että ylimääräkiloille pitäisi tehdä jotain. Aloitetaan dietti- huomenna. Ja sitä varten täytyy nyt syödä pois koko kämpän sokerivaranto, etteivät sitten dietillä häiritsisi mutsin ajatusmaailmaa. Mutsi syö siis kuudennen, seitsemännen, kahdeksannen, yhdeksännen keksin ja löytää kaapin pohjalta muutaman karkkiyllätyksenkin. Jos juoppo keksii juomisen syitä, keksii niitä syöppökin. Tänään tuli hesari ajoissa postilaatikkoon, palkkapäivä, kevätaurinko paistaa. Pitää juhlia ja pitää syödä. Ja jos ei sitten löydykään juhlittavaa, mutsi syö suruunsa.

Tänään mutsi, joka silti vielä näissäkin kiloissaan pitää itseään sopivan kokoisena, saa realiteettiterapiaa lukiessaan verkkolehden sivuilta miss XL kisoista. Osakilpailun voittaja sattui juuri olemaan saman pituinen ja painoinen kuin mutsi. Mutsi on siis XL kategoriaa!! Ikävintä asiassa on se, että mutsi on oikeastaan tyytyväinen itseensä.Tai ei oikeastaan olekaan, sillä mutsi kadehtii kaikkia laiheliineja ja kokee yhteenkuuluvuutta ja salaista tyydytystä painavempien sadantonninkeijukaiseten kanssa.

 Karkkilakko kuitenkin alkaa tänään (koska karkkia ei nyt enää tässä talossa vain ole!). Mutsi on äkäinen kuin ampiainen ja perseeseen ammuttu karhu yhteensä ja lapset ja mies saavat tuta. Illalla mutsi pyytää anteeksi, muttei ei voi luvata, että äkäisyys loppuisi tähän.