Aikaa on kulunut sitten Mutsin viime kirjoituksen. Nyt perhe asuu uudessa omakotitalossa, sillä tontilla, jota viime postauksessa oltiin katsomassa. Perhe sai hyväksynnän, ison rakennuslainan ja mutsi muutaman harmaan hiuksen lisää uuden asunnon rakentamisessa.

Tänään on kuitenkin ollut talvilomaa. Mutsi osti eilen sukset: ostamisesta saa kiksejä (vaikka tällä velkataakalla se ei ole ihan viisasta)-- ja lapsetkin kasvavat niin, että kohta niiden perässä pitää itsekin hiihtää. Ja sitäpaitsi, nyt sukset ovat alennuksessa- siitä Mutsi saa lisäkiksejä.

Mutsi siis kaivaa uudet sukset esille ja päättää pistää pitoteippiä. Paketin avattuaan mutsi toteaa, että suksien pitäisi olla lämpimät ennen kuin pitoteippi lisätään. Sitten pitäisi tehdä vielä muutamia muita toimenpiteitä. Mutsista se on liian monimutkaista. Helpommin menee, jos hieman vaikka lipsuu hiihtäessä. Koira innostuu kun näkee mutsilla sukset jalassa (siitä onkin aikaa varmaan 20 vuotta, kun mutsi viimeksi bongattiin suksilla). Se alkaa hyppelemään innokkaasti mutsia vastaan ja sitten- tekee ensimmäiset haparoivat köyrimisyritykset! Mitä se nyt niin innostui, pohtii mutsi. Koiralta on munat leikattu pois sitten aikapäivien. Mutta niin se yrittää. lantio heiluen ja kieli suusta roikkuen, Faija katsoo vierestä ärsyyntyneenä ja huutaa: " Käske se pois. Toi on mun hommaa!".

Mennään metsässä koko perhe. Faija vetää lapsia kahdessa eri pulkassa ja taluttaa samalla vielä koiraa. Koira poukkoilee metsässä edes takaisin niin, että mies saa peukalonsa väännettyä hihnan kiristyessä. Mies hikoilee- saakelin rankkaa puuhaa lapsien vetäminen umpihangessa. Sitten paljastuu, että pikkupojan rattikelkassa on ollut koko matkan jarrut päällä. Lisää vauhtia, lisää vauhtia huutavat muksut. Mutsin sukset lipsuvat, yksi suihkaisu eteenpäin ja kaksi taakse-- ei kuin toisinpäin. Tulee kuuma, olkavarsia alkaa särkeä sauvomisesta, ja mutsi päättää että opettelee suksien voitelun seuraavaksi kerraksi. Jos sellaista tulee.

Talvilomalla käydään myös uimassa.Pitää mennä- lapsien vuoksi- vaikka Mutsi inhoaakin uimahalleja. Se kosteus, kloorin haju, kaakelien välissä piilevät jalkasieni-itiöt, aina liian kylmä vesi, kaikuvat seinät. Lapset rakastavat polskuttelemista. Poika on niin tohkeissaan, että tärisee innosta, tyttö taas tärisee kylmästä ja huulet sinisenä väittää, että ei ole kylmä- ei yhtään. Faija on aina yhtä komea uikkareissa, vaikka karvaisessa rinnassa onkin kynitty aukko: se tuli EKG käyrästä, joka jouduttiin ottamaan sen jälkeen kun Faija kiinnitti uuteen taloon lamppuja ja sai 220 V säpinän.

Kotona perhe tekee lihapaistia. Puhutaan pihvistä, ei naudasta tai possusta, jottei lapsille täytyisi selitellä ruuan alkuperää. Mutsi huomaa pihvissään verisuonia ja antaa palat salaa mieheltään koiralle. Koira hotkaisee tyytyväisenä. Illalla mutsi saa kuulla, että kahden vuoden työn tulos on jotakuinkin paskaa. Mitä menikään lukemaan sähköposteja lomalla. Mutsi alkaa mielessään pohtia uutta uravalintaa: ikävä kyllä mutsi tajuaa, ettei ole missään muutta hyvä kuin nykyisessä työssään, jossa sittenkin on ollut aika paska. Mutsi pyytää, että mies lähtee kauppaan hankkimaan aineita kotitekoiseen Prozaciin.